PuntariAla-Toikon tilan ensimmäinen vuokramökki valmistui keväällä 2014 Näsijärven rantaan. Monista nimiehdotuksista päädyttiin Puntariin. Rakennus sijaitsee Vaakavuorella, missä aikoinaan jaettiin sotasaalista.
Mökillä on oma piha, ranta ja laituri. Polttopuukatos, missä on myös jätteenlajittelumahdollisuus, on Toivon tuvan kanssa yhteinen.
Puntarilla lomaillessasi pääset maaseudun rauhaan ja halutessasi voit seurata läheltä maatilan vuoden kiertoa.
Voit omien innostustesi mukaan vaikkapa uida, soudella, onkia, marjastaa, sienestää, pilkkiä, hiihdellä, lenkkeillä metsäteillä ja seurata luonnonilmiöitä.
Lemmikkieläimien tuominen mökkilomalle ei ole sallittu, eikä tupakoiminen sisätiloissa luvallista, joten paikka soveltuu myös allergikoille.
Puntarin lähiosoite on Ala-Toikontie 78 B.
Tilan päärakennuksen pihapiiristä matkaa jatketaan rantaa kohti vielä 800 m.
Majoittuminen
Mökissä on varustus valmiina kahdeksalle yöpyjälle. Molemmissa makuuhuoneissa on kaksi vuodetta, mitkä voidaan laittaa yhteen parivuoteiksi tai erilleen. Lisäksi saatavilla on taaperon matkasänky.
Yläkerran matalalla parvella on kaksi vuoteeksi oikenevaa rahia. Tuvassa on lisäksi levitettävä vuodesohva.
Varustus sisätiloissa
- Ilmastointi hoituu huippuimurilla ja erillisellä liesituulettimella. Tuuletusikkunoissa on hyttysverkot
- Jokaisessa huoneessa on sähköllä toimivat lämpöpatterit. Ilmalämpöpumppu ottaa lämpönsä - ja kesähelteillä viilennyksensä - järven pohjasta. Saunatiloissa, eteisessä ja WC:ssä on lattialämmitys. Tuvassa on varaava takka ja saunassa puukiuas.
- Keittiössä on mm. jääkaappipakastin, astianpesukone, perinteinen sähköliesi, kahvinkeitin, mikroaaltouuni ja leivänpaahdin.
- Astioiden puolesta varustus on kahdeksalle ruokailijalle ruuanvalmistus- ja tarjoiluastioineen.
- Taulu-TV ja CD-soitin
- Kylpyhuoneessa on pyykinpesukone ja pyyhekuivain.
- Siivoukseen on varattuna lattiaharja, pölynimuri ja moppi.
- Puhdas vesi johdetaan tilan yhteisestä porakaivosta.
Piha-alueen varustus
- Parkkipaikalla on pistorasia esim. auton talvilämmitykseen.
- Pyykinkuivausteline
- Kaasugrilli
- Hiekkalaatikko ja ulkopelivälineitä
- Soutuvene, pieni sähköperämoottori on vuokrattavissa erikseen
- Pyörätuolia ja rattaita ajatellen ulkorapuille on asennettavissa siirrettävät rampit
Toivon tupa Toivon tuvalla on erikseen perusteellisesti korjattu tupa, uusi saunarakennus ja kompostoiva ulkokäymälä.
Toivon tuvan varustus on neljälle yöpyjälle ja saunakamarin levitettävällä vuodesohvalla voi lisäksi majoittua kaksi henkilöä.
Paikka on aurinkoinen ja omaa rantaa riittää moneen puuhaan. Terasseilta avautuvat hulppeat näkymät Näsijärvelle.
Toivon tuvalla on kaksi vaihtoehtoista paikkaa lähteä uimaan: toisella puolen pitkä laituri ja toisella kahluuranta. Veneen rantautumiseen löytyy tyyni poukama.
Keitttiön varustuksena on mm. jenkkikaappi, perusliesi, mikroaaltouuni, kahvinkeitin ja vedenkeitin. Astioita on varattu kuudelle majoittujalle.
Toivon tuvan lähiosoite on Ala-Toikontie 78A.
Huhtinen
Kolmas vuokrattava kohde on Huhtinen, osoitteessa Huhtisentie 94.
Huhtinen on entinen maatilan päärakennus ja sisustukseltaan retrohenkinen. Huhtisella on ajanmukaiset kodinkoneet, ilmalämpöpumppu ja kiinteä laajakaista. Se mahdollistaa etätyön tekemisen ympäri vuoden. Huhtiselle on varattu oma erillinen, lukollinen postilaatikko.
Huhtisella on Puntarin tapaan kaksi ovellista makuuhuonetta, joissa kummassakin on kaksi vuodetta. Ne voidaan liittää yhteen parivuoteiksi tai pitää erillään. Tuvassa on lisäksi vuodesohva ja tilaa riittää myös lisävuoteisiin.
Keittiön varustuksena on mm. jääkaappi-pakastin, perusliesi, mikroaaltouuni, kahvinkeitin ja vedenkeitin. Astioita on reilusti kuudelle yöpyjälle.
Huhtinen soveltuu hyvin myös kokoontumisten tarpeisiin noin viidelletoista osallistujalle.
Huhtisen omaa rantaviivaa on toistasataa metriä ja ranta on todella matala, joten uimari saa kahlata pitkään.
Kaikista vuokrattavista kohteista on esittelyt nettimokki.com -sivustolla ja ne löytyvät helposti kohteen nimellä. -Siellä on myös useita ajantasaisia kuvia.
Kaikkien mökkivieraiden iloksi on rakennettu myös tilan yksityinen Oraskota, osoitteeseen Ala-Toikontie noin 150. Oraskodalla pääset avotulen ääreen ja voit nauttia avarista maisemista. Kun päätät vierailla kodalla, laita viesti Emmille, p. 044 21 777 22, jotta saat lisävinkit vierailuun. Kodan käyttö sisältyy mökkivuokran hintaan.
Tervetuloa palveltaviksi!